Vaikka raskaus ei alkaisikaan heti, se ei aina ole merkki ongelmasta. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että joka toinen pariskunta saattaa yrittää raskautta väärään aikaan kuukaudesta1. Useimmilla terveillä pariskunnilla raskaus alkaa vuoden kuluessa2raskauden yrittämisen aloittamisesta. Ei siis tarvitse huolestua, vaikka heti ei onnistaisikaan. Jos olet yrittänyt raskautta vuoden ajan ilman tulosta, on suositeltavaa tarkistaa tilanne.
Jos epäilet hedelmällisyysongelmaa, on paras varata aika lääkärille. Olemme koonneet tietoja tavallisimmista miesten ja naisten hedelmällisyysongelmista.
Naisten hedelmällisyysongelmia aiheuttavat pääasiassa ovulaatioon liittyvät ongelmat (tavallisesti munasolu ei irtoa), munanjohtimien tukkeumat (siittiöt eivät pääse munasolun luo) tai endometrioosi (vaikuttaa sekä ovulaatioon että munasolun etenemiseen munanjohtimessa).
Ovulaatio-ongelmat
Ovulaatiota säätelevät hormonit. Eri syistä johtuvat hormonitasojen häiriöt saattavat vaikuttaa ovulaatioon. Yksi ovulaatio-ongelman oire on kuukautisten epäsäännöllisyys. Ovulaatio saattaa tapahtua, mutta ei joka kierrossa.
Ovulaatioon vaikuttavat hormonihäiriöt saattavat johtua monista eri syistä. Syynä voi olla esimerkiksi merkittävä painon muutos, tunne-elämän ongelmat, stressi, rasittava fyysinen harjoittelu ja sairaus.
Ovulaatio-ongelmien taustalla saattaa olla myös munasarjojen monirakkulatauti eli polykystinen munasarjaoireyhtymä (PCOS, Polycystic Ovarian Syndrome). Oireyhtymään liittyvät hormonitasapainon häiriöt ja munasarjojen monirakkulaisuus. Lääkäri diagnosoi PCOS:n verikokeen avulla.
Lääkärisi voi esitellä sinulle erilaisia munasolun irrotushoitoja. Hoito määräytyy aina yksilöllisesti tilanteen mukaan.
Munanjohtimiin liittyvät ongelmat
Munanjohtimien tukkeutuminen saattaa estää siittiön pääsyn munasolun luo ja hedelmöityneen munasolun siirtymisen ja kiinnittymisen kohtuun. Yleisin munanjohtimen tukkeutumisen syy on hoitamatta jäänyt klamydiainfektio. Monet naiset eivät edes tiedä sairastaneensa klamydiaa, koska se on usein oireeton.
Lääkärisi kertoo, miten tällaisessa tilanteessa on paras menetellä.
Endometrioosi
Endometrioosissa kohdun limakalvoa esiintyy myös kohdun ulkopuolella. Tämä saattaa estää munasolun siirtymisen munanjohdinta pitkin ja estää hedelmöitymisen myös muilla tavoin. Endometrioosia sairastavilla naisilla on usein runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset.
Endometrioosia hoidetaan lääkkeillä tai poistamalla ylimääräinen kudos. Lisätietoja käytettävissä olevista hoitomuodoista saat lääkäriltäsi.
Muita naisen hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä
Myooma
Myoomat eli kohdun lihaskasvaimet saattavat tukkia munanjohtimet tai estää hedelmöitynyttä munasolua kiinnittymästä kohdun limakalvoon. Jos sinulla on myoomia, lääkärisi kertoo sinulle niiden poistamiseksi käytettävissä olevista hoidoista.
Ikä
Ikä vaikuttaa naisen hedelmällisyyteen. Murrosikäisellä tytöllä on noin 300 000 munasolua munasarjoissaan, ja tämä määrä vähenee vähitellen iän myötä. Munasolujen väheneminen nopeutuu 38–40 vuoden iässä. Samalla myös jäljellä olevien munasolujen laatu heikkenee. Näiden tekijöiden vuoksi hedelmällisyys heikkenee 40. ikävuoden jälkeen. Myös miesten hedelmällisyys heikkenee iän myötä.
Alhainen siittiöiden määrä tai siemennesteen huono laatu
Miesten hedelmällisyysongelmien tärkeimpänä syynä on siittiöiden vähäinen määrä tai siemennesteen huono laatu. Kun siittiöiden määrä on normaalia pienempi, munasolun hedelmöitymisen mahdollisuudet ovat tavallista heikommat. Siittiön liikkuvuus ei ehkä ole riittävä, jotta siittiö pääsisi hedelmöittämään munasolun ja läpäisisi munasolun kalvon. Lämpö saattaa vähentää siittiöiden määrää, sillä se vähentää siittiöiden tuotantoa. Kumppanisi voi estää kivesten liiallisen lämpenemisen välttämällä kuumia kylpyjä ja tiukkoja alusvaatteita.
Muita hedelmättömyyden syitä (jotka ovat harvinaisempia kuin siittiöiden vähäinen määrä) ovat kivesten siemenjohtimien tukkeumat, perinnöllinen syy tai hormonaalinen ongelma.
Erektiohäiriö
Jos mies ei kykene saamaan erektiota tai ylläpitämään sitä psyykkisistä tai psykososiaalisista syistä, hänen kykynsä harrastaa seksiä heikkenee.
Aina hedelmättömyydelle ei löydetä syytä. Testit saattavat ovat normaalit, mutta raskautta ei ole saatu alkuun yli kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Vaikka pariskunnalla näyttää kaikki olevan kunnossa, raskaus ei ala. Tilanne on usein turhauttava ja masentava, kun ei löydy mitään, mitä voisi korjata tai hoitaa.
Arvioiden mukaan kolmasosassa tällaisista pariskunnista nainen tulee raskaaksi luonnollisella tavalla kolmen vuoden kuluessa, kun toiset pariskunnat puolestaan turvautuvat keinohedelmöitykseen, kuten koeputkihedelmöitykseen (in vitro fertilisaatio, IVF).
Sekä naisen että miehen hedelmällisyyttä heikentävät seuraavat seikat:
Alkoholi: sinun ja kumppanisi on vältettävä liiallista alkoholin käyttöä. Alkoholi saattaa heikentää naisen hedelmällisyyttä ja vaikuttaa sperman laatuun. Se saattaa myös lisätä keskenmenon vaaraa. Terveydenhuollon asiantuntijoiden suositus kohtuullisesta alkoholin käytöstä on naisilla 0–16 annosta ja miehillä 0–24 annosta viikossa. Raskaana oleville suositellaan tätäkin vähäisempiä määriä tai pidättäytymistä alkoholin käytöstä kokonaan.
Tupakointi: sinun ja kumppanisi kannattaa lopettaa tupakointi, jos yrität tulla raskaaksi. Runsaasti tupakoivien miesten sperman siittiöiden määrä on pienempi ja epänormaalia spermaa esiintyy enemmän kuin tupakoimattomilla. Naisilla tupakointi on yhdistetty vaihdevuosien aikaistumiseen ja hedelmättömyyteen. Tupakointi saattaa myös lisätä keskenmenon ja synnytyksen ennenaikaisen käynnistymisen vaaraa3.
Paino: Sekä sinun että kumppanisi painon on hyvä olla pituuteen suhteutetussa ihannearvossa. Naisilla ali- tai ylipaino voi aiheuttaa kierron epäsäännöllisyyttä ja heikentää raskaaksi tulon mahdollisuutta. Ylipainoisten miesten sperman siittiöiden määrä saattaa olla alhaisempi ja siemennesteen laatu heikko.
Lääkitys: Jos jompikumpi pariskunnasta käyttää lääkitystä, on tärkeää tarkistaa lääkäriltä, ettei lääkitys vaikuta naisella hedelmällisyyteen tai miehellä siittiöiden tuotantoon. Lääke voidaan ehkä vaihtaa toiseen, joka ei vaikuta raskauden mahdollisuuteen.